MerviEskelinen Näkymiä PerusSuomalaiselta veräjältä

Kaikki blogit puheenaiheesta Lyhytkiertoviljely

Puun riittävyys tarvitsee 2020-luvun metsäviljelmiä

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita maakunnasta toiseen, puun riittävyys on alkanut huolettaa. Nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne ja kokeili puubiomassan lisätuotantoa nykyisen Luonnonvarakeskuksen mailla Uudenmaan Ruotsinkylässä ja Lapinjärvellä. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Energiapuun kummallinen hinta

Metsämme kasvavat massoittain pienpuuta, mikä ei ole vielä turvonnut paperi- tai tukkipuun mittaan. Uuden ajan biotalous, esimerkiksi autojemme tulevan biopolttonesteen tuotanto pohjaa paljolti juuri halvan pienpuun varaan.

Läpimitaltaan alle kymmensenttisestä, karsimattomasta puusta maksettiin alkuvuodesta 2018 tien varressa 20,4 euroa kiintokuutiolta (hankintahinta). Hinta on ollut hienoisessa laskussa viime vuodet. Puolet kahdenkympin maksusta soisi ohjautuvan palkaksi metsäänsä kasvattavalle, ja toisen puolen pienpuun korjanneelle koneurakoitsijalle.

Biotalous on suoperäisten maiden mahdollisuus

Vauhdilla nouseva biotalous tarvitsee lisäpuuta. Kangasmaan metsissä puun kasvua voi nostaa typpilannoituksella. Suomaan metsämme odottavat tuhkalannoitusta ja tarkennettuja kunnostusojituksia.

Nopeasti suoperäisiltä mailta saa lisää biomassaa kasvattamalla lyhytkiertometsää.

Biotalous hamuaa haketta halvemmalla

Tukkitaloudesta poiketen biotalous murskaa puun jossain vaiheessa aina hakkeeksi. Hake voi olla parisenttistä lastua, parimillistä purua tai vielä pienempää mikrotavaraa.

Biotuotetehdas jalostaa hakkeen sellun lisäksi sähköksi, vaatteiden kuiduksi, bioetanoliksi, kappaletulostuksen raaka-aineeksi, tai vaikkapa uusiutuvaksi grafeeniksi ja muiksi tuleviksi nanotuotteiksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä