MerviEskelinen Näkymiä PerusSuomalaiselta veräjältä

"Onhan se palkka jo aika hyvä"

 

Asia oli käsittelyssä alkukeväänä mutta halusin

 

nostaa asiaa vieläkin esille koska vuosien uurastus ja lupausten täyttyminen ei taaskaan toteutunut.

Mitä voimme seuraavassa neuvottelukierroksella tehdä?

Taustaa:

Joulukuussa 2017 Superin pj. Silja Paavola ja Tehyn pj. Millariikka Rytkönen jättivät neuvottelutavoitteet Kuntatyönantajalle.

Keskeisenä tavoitteena olivat selkeät palkankorotukset, lomarahaleikkausten korvaaminen sekä koulutettujen hoitajien oma sopimus.

Esim. lähihoitajien peruspalkka ennen neuvotteluja oli 1971,44 e./kk ja sairaanhoitajien peruspalkka oli 2272,42 e./kk.

Uudessa sopimuksessa:
Hoitajat saivat yleiskorotuksessa seuraavat lisät
1.5.2018: 1,25 %, vähintään 25 e.
1.4.2019 1,0 %
1.1.2019 paikallinen järjestelyerä 1,2 % palkkasummasta
Lisäksi myös henkilökohtaiset lisät nousivat pääsääntöisesti prosentin luokkaa.

Lomarahaleikkauksiin hoitajat saivat 260 euroa kertakorvauksen. Tämä ei koske kaikkia hoitajia.

Ns. hoitajien oma sopimus Paavolan ja Rytkösen mukaan otti ison askeleen eteenpäin."Nyt ollaan voimakkaasti matkalla kohti omaa sopimusta, jonka valmistelu alkaa heti". Todellisuudessa ns.hoitajasopimusta ei tullut, on vain luvattu valmistella.

Paavola ja Rytkönen: Jos teidän näkemys selkeistä palkankorotuksista kuukausipalkkaan on noin 25 euroa/kk,
olette hakoteillä. Petitte jäsenistön ja teitte palkkasopimuksen, jolla ei ole mitään merkitystä nettopalkkaan.

Lomarahaleikkauksiin kohdennettu korvaus ovat merkittävä vain siinä tapauksessa, että sosiaali- ja terveysalan jäsenistö saa sen joka vuosi mutta tuo huima 260 euron korvaus koski vain kertaerää.

Jäsenistö on vuosikausia odottanut, että palkkaan liittyvä epäkohta saadaan nykypäivään ja vastaamaan työn vaativuutta. Ei täytetty lupausta nytkään vaan kovalla kiireellä piti näennäinen sopimus tehdä jäsenistö pettäen.

https://www.tehy.fi/…/super-ja-tehy-pelkka-arvostus-ei-elat…

https://www.tehy.fi/…/julkisen_sektorin_peruspalkat_1.2.201…

https://www.superliitto.fi/…/kunta-alan-neuvottelutuloksen-…

 

Kysyin Silja Paavolalta yleisökeskustelussa miksi ei taaskaan lupausta täytetty?

Miten noin 25 euron palkankorostus voi olla riittävä korotus kun toiveena on saada palkka vastaamaan työn vaativuutta?

 

Saimme vastaukseksi paljon puhetta, paljon perusteluita, että kun ei vain voi. Yksi perustelu oli

"Onhan se palkka jo aika hyvä".

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Lopeta ne hommat tai perusta yritys ja maksa itsellesi mitä haluat, äläkä hitto vie ruikuta.

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen

Voisitko hiukan avata kommenttiasi, moni hoitajakin on varmaan kiinnostunut vastauksestasi? Onko sinun mielestä hoitajien alhaisesta peruspalkasta puhuminen ruikuttamista?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Hoitajien kokonaispalkka on jo työn vaativuuteen nähden erittäin korkealla tasolla ja sitä on perusteettomasti nostettu vaikkei työn tuottavuus ole juuri kasvanut.

Mitä hoitajat tekevät nyt paremmin kuin vuosi sitten jotta ansaitsevat enemmän palkkaa?

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen Vastaus kommenttiin #5

Miten Pekka mittaat tuottavuuden ja vaativuuden?

Alla linkki, jossa tietoa miten Superliitto kuvaa lähihoitajan toimenkuvaa.
Kopioin ko.sivuilta mitä on lähihoitajan työ kotihoidossa, kuten näet työ on vaativaa.

https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/lahihoitaja...

Lähihoitaja kotihoidossa

Lähihoitajan työ kotihoidossa koostuu pääasiassa itsenäisistä kotikäynneistä. Asiakkaana ovat usein ikäihmiset tai työikäiset ihmiset, joilla on jokin sairaus tai vamma. Kotihoidossa lähihoitajan työ on asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa ja huolenpitoa. Työhön kuuluu mm. huolehtia asiakkaan hygieniasta, lääkehoidosta, ravitsemuksesta. Lääkkeiden vaikutusten seuranta on iso osa työnkuvaa. Lähihoitaja laatii yhdessä tiimin kanssa asiakkaille hoito- ja palvelusuunnitelmia.

Kotihoidossa toimiva lähihoitaja tarvitsee hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kohdata ihminen tämän omassa kodissa. Asiakkaan omaa tahtoa ja itsemääräämisoikeutta on aina kunnioitettava. Vaikka työn itsenäinen luonne vaatii päätöksentekotaitoa, niin tukea saa muilta tiimin jäseniltä.

Mielstäni tuottavuus lähihoitajien tai muiden hoitajien työssä on muun muassa asiakkaiden hyvinvoinnin lisäämistä. Se jos mikä on yhteiskunnallisestikin tuottavaa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #12

Eikö sinua hävetä yhtään yrittää glorifioida yhtä ammattia täysin turhaan? Pitääkö muiden alkaa luetella mitä heidän työhönsä kuuluu?

Tuottavuus paranee kun vähemmillä resursseilla saadaan aikaan parempi tulos. Silloin voi mennä hakemaan lisää palkkaa.

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen Vastaus kommenttiin #16

En häpeä.
Kuten huomaat Pekka en ole muiden ammattiryhmien palkkoja peilannut sosiaali- ja terveysalan palkkoihin.
Suon kullekin ammattiryhmälle omat puolesta puhujat. Eikö ole niin, että työssäkäyvän tulisi saada peruselintaso nyky-yhteiskunnassa?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #20

Ja peruselintaso on lähihoitajan palkka plus viisikymppiä? Satanen? Tonni?
Tämän takia julkinen terveydenhuolto pitäisi tuhota täysin. Ruikuttavat hoitajat saisivat hakea markkinoilta sen palkan minkä ihmiset ovat hänelle valmiita maksamaan. Silloin palkka on ainakin oikeudenmukainen.

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

"Miten noin 25 euron palkankorostus voi olla riittävä korotus kun toiveena on saada palkka vastaamaan työn vaativuutta?"

Sain muutaman kympin lisää palkkaa viime keväänä. Samassa yhteydessä taisi verotus taas "keventyä", koska nettoansio putosi melkein satasen.

Lisäveroja ja kiinteistöveroja odotellessa ...

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

"Miten noin 25 euron palkankorostus voi olla riittävä korotus kun toiveena on saada palkka vastaamaan työn vaativuutta?"

Miten määritellään työn vaativuus?

#2, onneksi verotussysteemi muuttuu ensi vuonna.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Vaipanvaihtokin on maailman vaativin homma jos sen tekee nainen joka on aivopesty uskomaan että hänen työnsä on maailman arvokkainta.

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen

Oletko Pekka ajattelut, että äitisikin on vaihtanut sinun vaippoja?

Et varmman halua ajatella, että äitisi on aivopesty.

Oletko Pekka itse vaihtanut vaippoja?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #8

Kaksi pientä tyttöä löytyy joten kyllä, vaipanvaihto sujuu erinomaisesti myös insinööriltä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Todelliset ansiot? Peruspalkka ja hoitajien kesliakiansiot näyttävät kulkevan ihanver erivluokissa luiokissa. Viisaasti tuodaan vain tuo taulukkopalkka esiin.

Palkkasta puhuttaessa pitäisi esittää myös tehdyt työtunnit, niin sitte alkaa olla eväitä palkauksen todelliseen hamottamiseen. Julkisella puolella tehdyt työtunnit vaikuttavat kovin matalilta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Jos keskiansio on 3000 yli ja tehdyt työtunnit 1500/vuosi eli 140+/kk, niin tuntipalkka on ihan kohtuullinen. Vielä ruokailutkin on palkkallisia, joten todelliset työtunnit on jotain muuta.

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen

Voisitko kertoa minkä ammattiryhmän keskiansio on kuukaudessa yli 3000 euroa? Minun kirjoituksessa nostetaan esille lähihoitajien ja sairaanhoitajien palkkausta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

http://www.stat.fi/til/ksp/2015/ksp_2015_2016-05-1...

48% sairaanhoitajien tehtävänimikkeellä keskiansio ylitti 3000€

Vähän riippuu lähteestä. Mutta jopa 3300 on mainittu.

Käyttäjän JuhaKarhu kuva
Juha Karhu Vastaus kommenttiin #17

Sairaanhoitajat.fi kertoo että tehy ilmoitti sairaanhoitajien keskiansioksi lokakuussa 2014 3133/kk, siitä se varmaan on hiukan noussut tähän päivään mennessä.

Itse en ota kantaa siihen mitä pitää mistäkin työstä maksaa, mutta totean vaan että se on ammatinvalintakysymys mitä suurimmalta osin.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #19

Hiukan näiden touhut on harhauttamistA.

Käyttäjän MerviEskelinen kuva
Mervi Eskelinen Vastaus kommenttiin #17

Kovin nämä taulukoiden palkat poikkeavat toisistaan. Liitin keskusteluun Tehyn omilta nettisivuilta palkkataulukon. Siinä sh:n peruspalkka on n.2700 euroa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #23

Tilastokeskuksen kokonaisansio ja sh peruspalkka ovatkin tietenkin eri asioita, jonka sinäkin tietysti tiedät. Todellinen ansiotaso on käytännössä erilainen taulukkopaljan kanssa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kuten Karl Marx Pääomassa selitti, työläisten palkat asettuvat kapitalistisessa yhteiskunnassa sellaiselle tasolle, että niillä tulee toimeen mutta että niillä ei rikastu.

Hän painotti sitä, että vaikka työläiset eivät tekisi mitään palkkojensa korottamisen hyväksi, kapitalistit pitäisivät huolen siitä, että työläiset tulevat palkoillaan toimeen. Kapitalistien rikastuminen on nimittäin riippuvainen siitä, että työläiset pysyvät työkykyisinä ja -haluisina vuodesta toiseen ja sukupolvesta toiseen.

Kapitalistien rikkaus syntyy työläisten työnteosta, kuten seuraavassa linkissä kansantajuisesti selitetään.

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Näyttää kuitenkin nenrvä hiukan paremmin kuin mainostamissasi onneloissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kuten Karl Marx Pääomassa selitti, työläisten palkat asettuvat kapitalistisessa yhteiskunnassa sellaiselle tasolle, että niillä tulee toimeen mutta että niillä ei rikastu."

Sittenhän tuo on täysin yhteneväinen tilanne sosialismin tavoitteiden kanssa: kaikille tarpeidensa mukaan. Onko sosialismissa tavoitteena, että pitää pystyä rikastumaan?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Sosialismin keskeinen tavoite on ensinnäkin kansan perustarpeiden tyydyttäminen ja toiseksi ihmisten välisen tasa-arvon toteuttaminen.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa työväenluokka pidetään työkykyisenä rahvaana ja samalla kapitalistit päättävät yhteiskunnallisista asioista. Tämä poikkeaa sosialistisesta yhteiskunnasta, jossa asioista päättää työväenluokka.

Toimituksen poiminnat